Bitcoin on saavuttanut biljoonan dollarin markkina-arvon nopeammin kuin yksikään omaisuusluokka. Lue artikkeli ja ymmärrä miksi merkittävät instituutiot povaavat Bitcoinille menestystä sekä arvon säilyttäjänä että globaalina maksujärjestelmänä.
“Kaikki totuus käy kolmen vaiheen läpi. Ensin sitä pilkataan. Toiseksi sitä vastustetaan kiivaasti. Kolmanneksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä.” – Filosofi Arthur Schopenhauer
Kesti 50 vuotta ennen kuin puhelimelle saatiin 50 miljoonaa käyttäjää, televisiolla meni 22 vuotta ja internetillä 7 vuotta. Helmikuussa 2021 Bitcoinin käyttäjämäärien arviot vaihtelevat 50 – 100 miljoonaa välillä. Innovaatiot leviävät yhteiskunnassa aina vain nopeammin. Kuten kaikkien aiempien merkittävien innovaatioiden on Bitcoinin käytävä läpi kriitikoiden vastustus ennen kuin se hyväksytään itsestäänselvyytenä.
Bitcoin on evoluutionsa aikana saavuttanut mainetta uutena maksujärjestelmänä sekä sensuurivapaana ja luotettavana internetin valuuttana. Äärimmäisen niukkuutensa ansiosta on Bitcoin viimeiset vuodet nähty niukkana digitaalisena arvon säilyttäjänä joka ei korreloi vahvasti muiden sijoitusten kanssa sekä antaa sijoittajalle suojaa inflaatiota vastaan.

(Kuva 1. Bitcoin vs Stocks vs Gold. Lähde: Bloomberg, YCharts)
Vuodesta 2016 sijoittaja on voinut yli 100-kertaistaa euromääräisen sijoituksensa arvon omistaessaan Bitcoinia. Vuodet pitävät sisällään suuria nousu- ja laskumarkkinoita, mutta selvää on, että tähän mennessä Bitcoin on palkinnut kärsivälliset omistajansa. Inflaatiohuolten noustessa yhä useampi merkittävä sijoittaja on ryhtynyt omistamaan Bitcoinia. Viimeisimpänä Bitcoin ostoksistaan kertoi aiemmin tällä viikolla Kevin “Mr. Wonderful” O’Leary.
Bitcoinin kriitikot vertaavat sitä usein ilmiönä historiallisesti tunnettuihin kupliin, kuten Hollannin tulppaanimaniaan tai Etelämeren osakeyhtiöön. Alla oleva kuva havainnollistaa, miten Bitcoinin hinnan kehitys vertaantuu edellä mainittuihin.

(Kuva 2. Bitcoin, Tulips & South Sea Company. Lähde: @JamesTodaroMD)
“Bitcoin on ensimmäinen globaali maksujärjestelmä, johon kaikilla on pääsy.” – Perustaja Jonathan Levin, Chainanalysis
Käyttäjämäärien kasvun lisäksi Bitcoin saavutti helmikuussa merkittävän 1 biljoonan dollarin markkina-arvon. Citibank raportissaan nostaa Bitcoinin viimeaikojen suurimmaksi muutokseksi sen imagon kehittymisen kuluttajakeskeisestä kohteesta omaisuusluokaksi, joka kiinnostaa myös institutionaalisia sijoittajia. Näkökulmaa tukee se, että Bitcoinin ympärille on rakentunut merkittävä ekosysteemi, joka pitää sisällään muun muassa pörssejä, korko- ja lainauspalveluita, rahansiirtopalveluita sekä säilytyspalveluita. [1]
Internetin maksujärjestelmä oli vahvin narratiivi Bitcoinille sen alkuvaiheissa noin vuoteen 2013 asti ja se on vahvistumassa jälleen. Citibank näkee, että hajautetun ja globaalin luonteensa sekä erinomaisten rahan ominaisuuksien, kuten digitaalisuuden, turvallisuuden ja luotettavuuden ansiosta Bitcoinilla on mahdollisuudet nousta merkittäväksi vaihtoehdoksi kansainvälisessä kaupankäynnissä.

(Kuva 3. What is Bitcoin part 4. Lähde: Citi Business Advisory Services)
Bitcoin on rahan paradigman muutos, johon osallistuvat etenkin nuoret aikuiset ja se on jo nyt muuttanut ihmisten näkemyksiä rahasta sekä talouden toimintatavoista. Vain vuosikymmenessä se on saanut tuekseen suursijoittajia sekä instituutioita samalla kun lainsäätäjät ovat ryhtyneet tarkastelemaan sille sopivia säätelyitä ja valtion hallinnot sekä keskuspankit ovat kilpailun myötä alkaneet kehittämään omia digitaalisia valuuttaratkaisuitaan.
Bitcoin on rahan teknologia, joka palkitsee omistajansa.
“Bitcoin on uusi rahajärjestelmä, joka on avoin, globaali, julkinen ja rajaton. Emme usein pääse todistamaan uuden rahajärjestelmän kehittymistä. Bitcoin tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta itsessään Bitcoin on varallisuutta, jolla on hyvän sekä kovan rahan ominaisuudet.” – Johtaja Juri Bulovic, Fidelity
Bitcoin on ensimmäinen arvon säilyttäjä, jonka tuotanto ei muutu lainkaan kasvaneen kysynnän myötä. Bitcoin kannustaa säästämään tulevaisuuden varalta ja investoimaan viisaasti. Tämä johtuu siitä, että Bitcoin rahajärjestelmänä ei pohjaudu velkaan tai ainaisesti kasvavaan rahavarantoon. Bitcoineja omassa lompakossa omistaessa et myöskään altistu vastapuoliriskille laisinkaan. [2]
Kaikki tietävät, että Bitcoineja tulee lopulta olemaan 21 miljoonaa kappaletta. Tästä kokonaisvarannosta 88 % on jo kierrossa. Se tarkoittaa samalla sitä, että jokaista maapallon asukasta kohti on tällä hetkellä noin 0,00236 Bitcoinia eli 236 000 satoshia (pienin mittayksikkö Bitcoinille, kuin sentit eurolle). Hukattujen Bitcoinien ansiosta todellisesti kierrossa olevien Bitcoinien summa on pienempi.
Bitcoinin vuotuinen tuotanto on kevääseen 2024 saakka 1,3 % ja se vähenee ajan myötä lopulta nollaan. Samalla kun tuotantomäärät vähenevät, omistajat säilyttävät Bitcoinejaan tutkitusti pidempiä aikoja. Noin 63 % Bitcoineista on ollut liikahtamatta yli vuoteen. Bitcoin nähdään siis enemmissä määrin luotettavana pidemmän aikavälin arvon säilyttäjänä. [3]
Merkittävät sijoittajat näkevät Bitcoinin enemmissä määrin suojana inflaation varalta kuten “Miksi miljardöörit ostavat Bitcoinia?” -artikkelissa todetaan. Sen lisäksi, että Bitcoin on tuonut sijoittajille kymmenen vuoden aikana keskimäärin yli 200 % vuosittaista arvon kasvua on se myös lisännyt portfoliossa omaisuusluokkien välistä hajautusta. Kirjoittajan mielipide on, että epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa digitaalisuus sekä globaalit järjestelmät ovat arkipäivää olisi sijoittajana piittaamattomuutta jättää oma allokaatio Bitcoinin suhteen nollaan.
Aloita tästä: Aloittelijan opas: Näin ostat, siirrät ja säilöt bitcoinia.
Iloa ja energiaa päivääsi,
Pahan Päivän Profeetat
Lähteet:
[1] Citi GPS. Bitcoin at the Tipping Point. Luettavissa:
[2] Mimesis Capital. 1M$ BTC is Early. Luettavissa:
[3] NYDIG.The Power of Bitcoin’s Network Effect. Luettavissa:
https://nydig.com/wp-content/uploads/2020/11/NYDIG-Power-of-Bitcoins-Network-Effect.pdf